Junalla itään – Osa 2: Moskova, Spartak ja Roma

Ensimmäinen venäläisessä junassa vietetty yöni oli takana sunnuntaiaamuna, vaunumme valojen syttyessä hieman kello viiden jälkeen. Unet jäivät siis väkisinkin hieman vajaiksi, mutta eipä tuo missään vielä tuntunut. Kuten yleensä, niin tälläkin kertaa edessä oleva uuteen kaupunkiin tutustuminen auttaa unohtamaan mahdollisen väsymyksen melko tehokkaasti. Eikä nyt kyseessä ollut aivan mikä tahansa metropoli, vaan varmasti yksi maailman tunnetuimmista kaupungeista, eli tietysti Moskova.

Aamun pari ensimmäistä tuntia kulutin hitaasti juna-asemalla aamiaisen merkeissä, samalla pähkäillen kuinka varata kännykällä venäjänkieliseltä sivustolta lippuja kahteen otteluun sunnuntaille ja maanantaille. Tiketit onnistuin lopulta ostamaan, minkä jälkeen edessä oli tutustuminen Moskovan julkisen liikenteen käyttöön. Vaikka olisinkin kaupungissa vain sunnuntain ja maanantain, niin parhaaksi vaihtoehdokseni päättelin kaikkiin kulkuneuvoihin käyvän kolmen päivän kortin ostamisen.

Monen turistin silmissä Moskova saattaa olla yhtä kuin Punainen Tori, enkä itsekään voinut vastustaa kiusausta ajella metrolla ensimmäisenä juuri sinne. Valitettavasti paikka oli kuitenkin suljettu, syystä joka ainakin itselleni jäi arvoitukseksi. Päädyin Punaisen Torin sijasta pian ajelemaan parilla metrolinjalla muuten vain päästä päähän, ovathan useat metroasemat Moskovassa jo upeita nähtävyyksiä itsessään. Lopulta hain reppuni juna-aseman säilytyspalvelun huomasta, ja suuntasin maanalaisella kohti varaamaani hotellia.

Moskovalla on maine jokseenkin kalliina kaupunkina, mutta olin päätellyt yhden hotelliyön pääkaupungissa olevan tälle matkalle järkevin mahdollinen ratkaisu. Venäjällä oleskeluun oikeuttava viisumi kun kuuluu myös rekisteröidä, minkä hoitaminen kokonaan itse ei käytännössä ole mahdollista. Helpoiten rekisteröinti kuulemma hoituu hotellissa majoittumalla, jolloin majoitusliikkeellä on velvollisuus hoitaa vieraansa viisumin rekisteröinti. Kun vielä löysin reilulla kolmellakympillä huoneen hyvät arviot omaavasta kolmen tähden hotellista, niin valintani oli suhteellisen selkeä. Siispä ei muuta kuin booking.comista haettu osoite Google Mapsiin, reittiohjeet käteen ja suunta kohti metroa.

Mapsin ohjeita orjallisesti noudattamalla päädyin lopulta laitakaupungin kerrostalolähiössä umpikujaan, jonka päässä täsmälleen karttaan merkityssä pisteessä nökötti pelkkä ränsistynyt varastohökkeli. Kännykän akkukin alkoi uhkaavasti huveta eikä hotellia vaikuttanut näkyvän mailla eikä halmeilla, mutta korttelin toiselle puolelle kiertämällä lopulta löysin oikean rakennuksen. Vastaanottovirkailija hieman hämmentävästi ohjasi minut rekisteröimään viisumini saman hotellin viereisen rakennuksen respaan, jossa aluksi ilmeisesti mietittiin kahden virkailijan voimin että mitä tämä rekisteröinti mahtaa edes tarkoittaa. Ensimmäinen ehdotus oli että voisin noutaa tositteen rekisteröinnistä tiistaina, mutta sehän ei oikein suunnittelemaani aikatauluun soveltunut. Sovimme lopulta hotellin lähettävän vahvistuksen rekisteröinnistä minulle sähköpostitse. Myöhemmin selvitin Googlella, ettei tositetta rekisteröinnistä ilmeisesti ole edes pakollista kantaa mukana, sillä vastuu tässä asiassa ei ole matkailijalla vaan rekisteröinnin suorittaneella taholla. Oli miten oli, uskoisin sen asian olevan hoidossa.

Yllä osoite johon Google Maps ja Booking.com yhteistyössä ohjasivat. Alapuolella todellisuus, onneksi.

Illansuussa oli aika siirtyä itse asiaan, olihan kyseessä pelipäivä. Etukäteen minulla oli valittavana joko Spartakin ja Uralin välinen jalkapallon pääsarjamatsi, tai KHL:n TsSKA-Jokerit. Vaikka Jokereiden kotimatseihin välillä teenkin päiväretkiä Keski-Suomesta, niin tällä kertaa valinta kohdistui suhteellisen selvästi Spartak Moskovan otteluun. Osaksi siksi että näkisin mahdollisesti Roman Eremenkon pelaamassa Spartakin riveissä, osaksi myös siksi että aamulla TsSKA:n lippuja oli saatavilla enää vain itselleni liian kalliissa hintaluokassa. Ennen matkaa en pääsylippuja ollut pystynyt hankkimaan, sillä niiden ostamiseen tarvittavan venäläisen puhelinnumeron sain käyttööni vasta Pietarista ostamalla.

Metromatka hotelliltani ydinkeskustan vastakkaisella puolella sijainneelle Spartakin stadionille kesti suunnilleen tunnin verran. Futismatsien vahvat turvatoimet Venäjällä näkyivät jo varhaisessa vaiheessa siinä, että stadionille vievän metrolinjan asemilla päivysti huomattavasti normaalia enemmän poliiseja. Stadionilla kaikkien katsojien reput läpivalaistiin, eikä esimerkiksi omia juomia saanut stadionille tuoda. Vasta katsomoon päästyäni huomasin siitä huolimatta vahingossa kuljettaneeni mukanani puoliksi juodun vesipullon, joka oli vieläpä täysin näkyvillä reppuni ulkotaskussa! Ilmeisesti nimenomaan repun sisältö kiinnosti poliiseja ja turvamiehiä enemmän, mutta onneksi siellä ei mitään kiellettyä ollut.

Spartakin stadionina toimiva Otkrytie Arena oli puolestaan varmasti hienoin, modernein ja todennäköisesti suurin stadion jossa olen jalkapalloa seurannut. Yli 40 000 katsojaa vetävä stadion ei tavallisessa sarjamatsissa FK Uralia vastaan aivan täyteen pakkautunut, mutta väittäisin kuitenkin kahden kolmanneksen stadionin yleisökapasiteetista olleen käytössä. Kotijoukkueen kannatus oli äänekästä ja värikästä, ja Jekaterinburgistakin oli muutamia innokkaita kannattajia paikalle saapunut. Lippu erittäin hyvällä näkyvyydellä varustetulle paikalle stadionin ylempään kerrokseen kustasi euroissa vajaat parikymppiä, mikä olosuhteet huomioiden vaikutti kohtuulliselta diililtä.

Myönnän että Venäjän Valioliigan seuraamiseni on jäänyt varsin vähäiseksi, enkä oikein tiennyt miksi ilmeisesti kotijoukkueen valmentajalle vihellettiin jo ennen pelin alkua. Pelin aikana syykin saattoi jossain määrin selvitä, sillä Spartakin peliesitys ei mairittelevia adjektiiveja osakseen kerännyt. Altavastaajan asemassa otteluun lähtenyt Ural meni hienolla vaparimaalilla johtoon ensimmäisellä jaksolla, kotijoukkueen näennäisestä hallinnasta huolimatta. Toisella puolikkaalla taas Spartakin hyökkäyspelistä tuntui kadonneen vähäinenkin järjestelmällisyys. Roman Eremenko vaihdettiin kentälle viimeiseksi puolituntiseksi, ja omaan silmääni Roma vaikuttikin tekevän muuten kovin epäkollektiivisesti toimineessa joukkueessa eniten oikeita ratkaisuja. Spartak sai pelin tasoihin vartti ennen loppua, mutta vain pari minuuttia tästä Ural meni uudelleen johtoon. Tämä tuntui lannistaneen niin kotijoukkueen kuin -yleisönkin, sillä jo vajaa kymmenen minuuttia ennen 90 minuutin täyttymistä alkoi katsojia virrata tasaiseen tahtiin kohti uloskäyntejä. Kotijoukkue oli kuitenkin vain yhden maalin verran tappiolla, joten kieltämättä tämänkaltainen yleisöpako tuli hieman pettymyksenä. Ottelu päättyi Uralin 1-2 -vierasvoittoon, minkä vielä paikalla ollut kotiyleisö palkitsi suureksi osaksi äänekkäällä vihellyskonsertilla.

Pelin jälkeistä reilun parinkymmenentuhannen katsojan aiheuttaman ruuhkan purkamista ei voi kuin kehua. Spartakin metroaseman stadioninpuoleiset sisään- ja uloskäynnit oli hetkellisesti muutettu vain sisäänpäin toimiviksi ja arviolta alle minuutin välein kulkeneet metrot hoitivat tehtävänsä niin hyvin kuin toivoa saattaa. Kaikesta huomaa että loistavasti järjestetyt jalkapallon MM-kisat ovat jättäneet jälkeensä runsaasti positiivista niin stadionolosuhteisiin kuin laajemminkin infrastruktuuriin.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Junalla itään – Osa 2: Moskova, Spartak ja Roma

  1. Hieno kirjoitus ! Suuren osan asioista voin allekirjoittaa omalta kisareissulta kesältä. Moskova on hieno kaupunki ja jotain pientä jäi kytemään toisen visiitin osalta alitajuntaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s